lauantai 13. tammikuuta 2018

3.1. Työpaja 11.1.18

Ammattisivistys ja työelämän muutos-opintojakso koostuu omalta osaltani alkutyöpajasta, mediapolusta ja maaliskuun päätöstyöpajasta.












Aloitimme palauttamalla mieliimme miten koulutus ja työnteko on historian vaiheissa muuttunut ja missä olemme nykypäivänä. Mietimme miten 'sivistys' ymmärretään nyt ja miten laaja merkitys sillä sanalla onkaan.
Jakauduimme edustamiemme ammattien mukaisiin ryhmiin ja keskustelimme Megatrendeistä meille jaettujen korttien avulla. Löysimme melko hyvin samankaltaisia ajatuksia, vaikka olimme kaikki eri aloilta ja näiden ajatusten pohjalta laadimme kaavion niistä ydintaidoista, joita työntekijällä tulisi olla jotta voisi menestyä nykyajan kilpailuhenkisessä yhteiskunnassa.




Loppupäivän opettelimme sitten Twitterin käyttöä ja jaoimme toistemme twitter-tilit, jotta voimme seurata toistemme uutisointia ja kommentointia. Listasimme syitä miksi hakeuduimme mediapolkuun ja listaan tuli aiheita, joita pyrimme seuraamaan koulutukseen liittyvissä uutisoinneissa tammi-maaliskuun välillä. Opintojakson tavoite on minimissään 10 twiittiä, käyttäen #opeksi18-merkintää, ja kommentoida toisten twiittejä ja seurata toistemme uutisointia ahkerasti. Itse ehdin jo työpajan aikana twiitata ensimmäisen koulutukseen liittyvän twiitin, tuntuukin aika helpolta ja mukavalta tämä opintojakso. Maaliskuun lopulla on päätöstyöpaja, jota varten tulisi tehdä kooste omista twiiteistä ja opintojakson antamista ajatuksista ja opeista.













sunnuntai 26. marraskuuta 2017

HEKS2 - arviointi omista opinnoista

Päätin tehdä HEKS2:sta kokoavan välivaiheen blogiin. Mahdollisuuksia olisi käyttää erilaisia sivustoja, joilla laatia interaktiivisia presentaatioita, mutta kirjoittaen tuntuu kuitenkin itsearvioinnin tekeminen luonnollisimmalta.

HEKS1 löytyy täältä ja osaamiskansio täältä.
Tällä hetkellä opinnot tuntuvat etenevän aika lailla suunnitelmien ja aikataulun mukaisesti. Muutamia kokonaisuuksia on jo suoritettu mutta vielä on tekemistä jäljellä. Vaikka tiedossa oli että opiskelu tulee sisältämään paljon teoreettista pohdintaa, kirjoittamista ja aineistojen lukemista, niin työmäärä ehkä kuitenkin on yllättänyt. Tunnollisena opiskelijana olen pyrkinyt suorittamaan opintojaksoja huolellisesti ja paneutumaan niihin kunnolla, eikä vain hutaissut jotakin kokoon, ja se jo itsessään on vienyt paljon aikaa. Ehkä voikin sanoa, että balanssi oman työelämän, vapaa-ajan ja opiskelun välillä on heilahdellut välillä paljon. Tavoitteena joka tapauksessa on saada opinnot valmiiksi vuoden sisällä.

Tähän asti olen saanut kuitenkin aikaan jo aika hyvin kaikenlaista:
- luen enemmän koulutukseen ja sen uudistukseen liittyviä uutisia, seuraan OAJ:n, OKM:n, Opettaja-lehden juttuja ja Twitterissä opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen päivittäisiä twiittejä koulutuksesta
- olen enemmän perillä nyt ammatillisen koulutuksen säädöksistä ja ohjeistuksista, opettajien pätevyysvaatimuksista ja arviointikäytännöistä
- olen perehtynyt oppimiskäsityksiin ja saanut selkemmän käsityksen siitä, millaista oppimiskäsitystä omalla alallani enimmäkseen on (kognitivismi/konstruktivismi)
- olen ylipäänsä perehtynyt erilaisiin blogikirjoituksiin ja artikkeleihin, joissa puhutaan opettamisesta ja sen eri muodoista, opiskelijoita aktivoivasta opetuksesta ja huomannut kuinka monimuotoista opettaminen ja opiskelu voivat olla ja kuinka ei ole vain yhtä tapaa opettaa/oppia
- olen päässyt havainnoimaan jo muutamia opetustunteja, mutta vielä täytyy käydä seuraamassa lisää. Näistä havainnoista on tullut itselleni ajatuksia siitä, millaista on hyvä opettaminen.
- olen suorittanut oman opetusharjoittelujaksoni Metropolian AMK:ssa laboratorioanalytiikan linjalla, mikä oli todella mukava kokemus ja opetti enemmän kuin mikään teoreettinen analysointi siitä, mitä opettaminen on oikeassa elämässä. Pääsin perehtymään opettajan arkeen koulumaailmassa ja verkostoitumaan. Myös saamani palaute on antanut uskoa siihen, että tämä on hyvinkin mahdollinen urasuuntaus tulevaisuudessa minulle.
- kirjoitan blogiini aina lähipäivien jälkeen mieleen jääneet ajatukset ja havainnoinnit kokoavasti
- olemme olleet hyvin yhteistyössä vertaisryhmän jäsenten kanssa ja antaneet neuvoja ja ajatuksia miten eri opintojaksot tulisi suorittaa
- olen oppinut paljon erilaisista sovelluksista, joilla laatia interaktiivisia presentaatioita, luentoja, testejä, tuntisuunnitelmia tai mindmappeja. (Flinga, Padlet, Popplet, Kahoot, Sway, Prezi..) Nämä ovat avanneet silmäni täysin sille, miten eri tavalla voi esim. laatia luennot ja kuinka visuaalisuus vaikuttaa opittavan aiheen mielekkyyteen
- olen noin yleisesti ottaen huomannut kuinka laaja-alainen,monimuotoinen ja poliittinen tutkimusalue koulutus on, kuinka eri tahot vaikuttavat siihen ja kuinka montaa opettajaa ja opiskelijaa kaikki tulevat päätökset ja säädökset koskevat.

Arviointi omista opinnoista:
- yleisesti tähän asti käytyä opiskelun kokonaisuutta ajatellen uskon, että olen ollut aktiivinen opiskelija, kyselevä, asioista selvää ottava, kriittinenkin.
- koen olevani valmiimpi opetustyöhön nyt, kun on jo jonkinlainen teoreettinen tieto (käyttöteoria) ja varsinaiset opetusharjoittelut takana
- pedagoginen osaaminen on kehittynyt hieman syvällisemmäksi nyt teorian ja käytännön myötä, mutta enemmänhän se kehittyisi ja vahvistuisi, jos tekisin töitä opettajana. Tämä tuntuu ehkä kuitenkin jäävän pintaraapaisuksi ja lisää kokemusta toivon saavani, jotta taidot kehittyisivät.
- olen saanut jo nyt monia mahdollisuuksia verkostoitua ja saada jalansijaa urasuuntaukselle

lauantai 25. marraskuuta 2017

4. Jälkipäivien lähipuintia, osa 2 (25.11.17)

Seuraavana lähipäivänä meille esitelmöi Palvelumuotoilusta työssäoppimisen ohjauksessa Haaga-Helian yliopettaja Päivi Karjalainen ja TKI-koordinaattori Annariikka Martikainen. He mainitsivat olevansa mukana GRIT-hankkeessa, josta kuitenkaan eivät esitelmöineet sen enempää tai avanneet sitä aihetta sen syvällisemmin, muuta kuin että se on ammatillisen koulutuksen kehittämishanke. Opimme, että opiskelijan työssäoppimisessa erityishaasteena on kolmio, jossa on osallisena opettaja, oppilas ja työpaikka, jossa oppimista tapahtuu. Työssä oppiminen voidaan käsittää erilaisina seikkoina:
- osaamisen tunnistaminen
- työelämäyhteistyö
- työelämäprojektit
- työssäoppiminen ja
- työharjoittelu
Näihin seikkoihin tuleva ammatillisen koulutuksen reformi tulee varmasti vaikuttamaan.

Teimme erilaisia ryhmätöitä, joissa kävimme läpi erilaisia persoonia, työssäoppimisen aikajanaa ja siihen vaikuttavia tekijöitä ja odotuksia.

Ensin mietimme yhdessä erilaisia meitä kuvaavia sanoja, joita oletamme omaavamme kun olemme opiskelija, opettaja, työelämän työntekijä ja ihminen. Niistä sanoista muodostui kaksi erilaista persoonaa, järjestelmällinen ja inhimillinen, joihin keräsimme vielä lisää sanoja kuvaamaan näitä kahta persoonaa. Eri ryhmät löysivät erilaisia persoonia, jotkin ryhmät selvästi keskittyivät ura-aiheisesti tehtävään, kun taas me mietimme enemmän henkilökohtaisia adjektiiveja.

Ottamatta huomioon ne erilaiset persoonat, joita juuri väsäsimme, teimme toisenlaisen harjoituksen, jossa kävimme läpi aikajanan avulla mitä kaikkea liittyy opiskelijan työssäoppimiseen, ennen sitä, sen aikana ja sen jälkeen. Otimme tradenomin esimerkkikoulutukseksi. Tähän liittyen mietimme kronologisessa järjestyksessä mitä kaikkea opiskelija käy läpi koulutuksen alusta valmistumiseen asti. Myös mietimme, miten koulu ja työpaikka ovat mukana tässä prosessissa. Ja lopuksi ajattelimme mitä kaikkea kaikki kolme osapuolta odottavat tältä prosessilta, sen eri vaiheissa. Perspektiiviä erilaisista lähtökohdista tuli, kun ryhmissä oli sekä työelämän edustajia, opiskelijoita että opettajia.
Tämä tehtävä ei kuitenkaan ehkä selittänyt meille sitä, mikä oli sen pointti ja mitä meidän tästä oli hyvä saada irti ja oppia. Ja miten persoona-harjoitus liittyi työssäoppimisharjoitukseen, näitä kahta ei millään lailla linkitetty toisiinsa. Ehkä näissä harjoituksissa olisi voinut miettiä juurikin sitä, millä tavalla eri persoonat käyvät läpi tällaista työssäoppimisprosessia, voiko se olla kovin erilaista erilaisille ihmisille. Myös palvelumuotoilu terminä ei tullut selväksi, joten aihe jäi hieman roikkumaan, ilmaan, ja me olimme ryhmänä hämillämme siitä, mikä oli tämän päivän tarkoitus ja palveliko se meidän opettajakoulutuksen tavoitetta.





4. Lähipäivien jälkipuintia, osa 1 (24.11.17)

Marraskuun lähipäivät alkoivat vertaisryhmien digitaalisten työvälineiden esittelyillä. Mietimme myös aluksi mikä voisi olla oma digitaalinen kompetenssi.








Itse en käytä vielä niin montaa erilaista digitaalista teknologiaa ja välineitä, ei ole ollut tarvettakaan kun en ole opettajana, mutta luultavimmin tulevaisuudessa ja miksei jo nyt olisi hyvä perehtyä erilaisiin sivustoihin ja appseihin, joita voisi käyttää tulevissa opetuksissa tai johonkin työhön liittyvässä presentaatiossa tai mindmapeissa.

Yksi vertaisryhmä esittely meille Poppletin. Sivustolla https://peda.net/joensuu/jm/oio/uo22/popplet kerrotaan Poppletin käytöstä yksinkertaisesti. Sen avulla voi tehdä käsitekarttoja ja vaikka viikkosuunnitelmia, siinä voi lisätä kuvia, videoita ja tiedostoja ja kirjoittaa ja piirtää omien otsikoiden alle. Sivulta https://popplet.com/ voi laatia oman poppletin. Esittelyn jälkeen saimme kokeilla luoda omaa poppletia.
Esimerkkikuva siitä, mitä poppletilla voi tehdä. Eli kyseessä melko helppokäyttöinen sovellus, jonka avulla voi tehdä erilaisia presentaatioita.

Toinen ryhmä esittely Youtuben pedagogisena välineenä, ja puhuivat samalla tekijänoikeuksista
Youtuben käyttöä opetusvälineenä voi käyttää esimerkiksi opetuksellisten videoiden näyttämisessä teoriatuntien ohella.



Meidän vertaisryhmän digitaalinen työväline vaihtui lopulta Kahoot:ksi. Olen liittänyt Kahootin power point-esityksen opetuskansiooni: Kahoot.it








Esittelimme miten opetuksellista pelisovellusta käytetään, kuinka se sopii niin nuorille kuin aikuisillekin ja on hauska ja oivaltava lisä teoriatuntien jatkoksi keventävänä tapana saada selville kuinka paljon opiskelijat ovat aiheesta kuin aiheesta oppineet. Lopuksi järjestimme lyhyen pelin muiden vertaisryhmien välillä, jotta he saivat näppituntumaa kahootin visuaalisuudesta. Hyvänä plussana sovelluksessa on se, että se on ilmainen sekä pelin laatijalle että pelaajille, käyttäjätunnuksia tai muutakaan vaikeaa ei tarvita jotta pelaamaan pääsee, vain pin-koodi ja peli aukeaa.

Opimme myös Prezi-nimisestä webbisovelluksesta, jonka avulla voi laatia interaktiiviisia esityksiä. https://prezi.com/



 Sen avulla voi laatia vaikka opetuksen tuntisuunnitelman ilman, että se kulkee kronologisessa järjestyksessä, ellei sitten sitä niin halua laatia. Se on myös on visuaalisesti paljon näyttävämpi kuin esim. power point.
On siis monta erilaista sovellusta, joiden avulla omista luennoista tai mistä tahansa esityksistä saisi mielenkiintoisia ja oppimisvälineenä monet niistä toimivat mainiosti. Eli onkin hyvä pitää nämä sivustot mielessä seuraavalle mahdolliselle opetuskerralle, ja unohtaa tylsät power point slidit.










lauantai 28. lokakuuta 2017

3. Lähipäivien jälkipuintia, osa 2 (28.10.17)

Lauantaiaamuna kävimme läpi yksitellen kunkin opiskelijan ajatukset omien opetusharjoittelujen arvioinnista ja muutenkin siitä miten opetusharjoittelut tai niihin valmistautuminen sujuu. Jokainen sai purkaa ajatuksiaan ja aihe puikin hieman keskustelua puolin ja toisin.

Heli näytti Valmentavan ohjaamisen esityksen, joissa selitettiin millainen on hyvä ohjaus-valmennusprosessi.
Ohjaus-valmennus prosessi:
- puhutaan siitä mitä on sovittu viime kerralla kun tavattiin
- käydään läpi tapaamiskerran tavoitteet
- faktojen tarkastelu
- miten on edennyt edellisen tapaamiskerran jälkeen
- määritä yksityiskohtaiset tavoitteet ohjattavalle
      - millaista edistymistä toivoo työnsä suhteen
      - mitä odotuksia on
      - mihin haluaa fokusoitua

Faktojen tarkastelu:
- mitkä asiat on selkeitä/epävarmoja
- mitä esteitä ideaaliin pääsemisessä on
- mitä epävarmuustekijöitä

Vaihtoehtojen kehittely - aivoriihi
- tuotetaan ideoita kritiikittömästi
- tuotetaan ideoiden arvioinnin kriteerit esim. kustannus, käytännöllisyys
- ideoiden arviointi
- ideoiden täytäntöönpano
- rikotaan totuttuja ajattelutapoja

Kuuntelemisen 3 eri tasoa

1.
- ajattelet itseäsi: mitä haluan? miten ilmaista tämä?
- tarkkailet itseäsi: mitä kysyn seuraavaksi?
- annettaessa neuvoa, kerrotaan omista kokemuksista, käskytetään..
- valmentaminen ei pitäisi olla tällä tasolla

2.
- keskityt tiukasti valmennettavaan
- keskityt tuomitsematta hänen sanomiseen
- ei provosoiduta
- olette yhteisen asian äärellä
- kiinnostusta, luovuutta ilmassa
- esität fokusoituneita kysymyksiä
- tiivistä valmennettavan sanomat omin sanoin ->hahmotus

3.
- tietoisuus virittynyt äärimmilleen
- kykenet samaistumaan valmennettavaan
- kuunteleminen hyvin keskittynyttä
- olet tietoinen nyansseista
- luet rivien välistä
- olet tietoinen mielentilan muutoksista

Teimme pienissä kolmen hengen ryhmissä Peilaa ja Palauta-kuunteluharjoituksen. Tarkoituksena oli olla vuoron perään ohjattava, ohjaaja ja kuuntelija(=havainnoija) ja keskustella onnistuneesta ohjaustapahtumasta/-tilanteesta. Ohjattavan tuli kertoa omasta tapahtumasta ohjaajalle jonka tuli sitten esittää peilaavia kysymyksiä ohjattavalleen - toistamalla, tiivistämällä, nostamalla esiin, tarkentamalla kysymyksiä ja pieniä seikkoja. Kuuntelijan rooli oli huolehtia ajankäytöstä ja havainnoida ohjattavan ja ohjaajan välistä kommunikaatiota. Saimme hyvin erilaiset keskustelunaiheet erilaisista taustoista johtuen ja kokosimme keskeisimmät piirteet, joita esiintyi ohjattavan ja ohjaajan välisissä keskusteluissa ja joita on listattu 2. ja 3. kuuntelun tasoilla.


Loppupäivästä vietimme Espoon kaupungin kirjastossa Entressenissä, jossa yksi ryhmä piti heidän järjestämänsä toiminnallisen iltapäivän.
 










Aiheena oli erityisopetuksen tukeminen ammatillisessa koulutuksessa. Alussa kerrottiin joustavista perusopinnoista ja erityisopetuksesta erityisesti kun sen tarpeen kriteerit täyttyy. Saatiin myös esimakua Tuetun oppisopimuksen käsikirjan sisällöstä.
Ammatillisen 2. asteen opiskelijoista myös kerrottiin, minkälaisia erityistä tukea vaativia opiskeljoita on, heidän taustoistaan ja heidän erilaisista moninaisista oppimisvaikeuksista, esim. luku- ja kirjoitustaidot, matemaattiset vaikeudet, avaruudellinen hahmottaminen, keskittyminen..

Ryhmä oli myös saanut kirjaston oman henkilökunnan esittelemään heidän Celianet.fi sivustoa, joka tarjoaa äänikirjoja lukemisongelmista kärsiville. Sivuston kirjat ovat suunnattu vain luki-/näköhäiriöisille, jotka ovat oikeutettuja saamaan tunnukset ja käyttämään palvelua.

Lopuksi meille esiteltiin puhe-ja kommunikaatiovaikeuksista kärsivien ihmisten kommunikaatiomenetelmistä ja tulkkauksista.

Kuvan avulla tuli keksiä mikä laulu oli kyseessä. Meille jaettiin kansioita, joiden avulla luki-ja kirjoitushäiriöisten opiskelijoiden (lapsien) kanssa pystyy kommunikoimaan osoittamalla kuvia, joiden kautta voi koota lauseita. Teimme päivän lopuksi pientä parityötä käyden läpi kuvia ja yrittäen keksiä ymmärrettäviä lauseita niistä koostaen. Toiminnallinen iltapäivä päättyi lyhyeen palautteeseen, jonka me annoimme iltapäivän järjestäjille.










3. Lähipäivien jälkipuintia osa 1 (27.10.17)

Aloitimme lokakuun lähipäivät kertaamalla mitä olemme jo tähän asti saaneet aikaiseksi. Kirjasimme ylös postit-papereille mitä kaikkea Amo opintoihimme liittyen olemme jo tehneet. Tämän harjoituksen kautta näimme edistymisen, sillä enää ei olla opintojen alkuvaiheessa vaan kaikilla oli jo jos jotakin saatu valmiiksi tai tehtyä. Itse mainitsin opetussuunnitelman laatimisen, havaintojen tekemisen (3), HEKS1, työpajoihin osallistuminen, 2.1 opintojakson hyväksytyksi saaminen, yhteisen iltapäivän pitäminen, blogin kirjoittaminen (=reflektiota), osaamiskansion ylläpitäminen, opintojen aihepiiriin perehtyminen kirjallisuudesta/blogeista/netin sivuistoilta.
Eli yllättävän paljon on jo aikaan saatu ja vielä on paljon edessä, mm. lisää havainnointeja ja omat opetusharjoittelut ja vielä on useita opintokokonaisuuksia joihin en ole edes vielä ehtinyt perehtymään.

Mietimme sitä, miten opetuksen osaamistavoitteet heijastuvat valittuihin menetelmiin, sisältöön, oppimisympäristöön ja arviointiin.
Sisältö: mikä on se mitä pitää tietää? must know, nice to know
Menetelmät: miten jokin asia opitaan parhaiten?
Oppimisympäristöt: minkälainen ympäristö tukee parhaiten oppimista?
Arviointi: arvioidaan oikeaa asiaa oikealla tavalla
Lisäksi arviointiympäristö: missä arviointia tehdään? mitkä ovat arvioinnin menetelmät? ketkä tekee arviointia?













 Ops-avainsanat käyvät yhtä hyvin sekä perus- että ammatillisessa koulutuksessa. Ne ovat osa kehittävää arviointia, joka on arvioinnin ajattelutapa jossa arviointi tuottaa hyötyä.  Kehittävä arviointi on enemmän ohjaavaa, palautetta antavaa, kokoaikaista opintojen ajan. Summatiivinen arviointi taasen on lopputuloksen arviointia ja formatiivinen arviointi enemmänkin prosessin arviointia.
Kävimme ryhmällä läpi ammatillisen koulutuksen ja amk-alojen arviointia, mitä siitä kerrotaan säädöksissä, lakipykälissä, millaista se on, miten se tulee muuttumaan reformin myötä yms. Mitään kokoavaa yhteenvetoa emme tehneet, mutta saimme aika hyvin tietoa kerättyä aiheeseen liittyen ja olimme kaikki paljon viisaampia aiheeseen liittyen.
Arvioinnista laajennetaan koulutuksen muutoksiin niin että tammi-helmikuun lähipäiville jokaisen on esitettävä oma pieni esitys aiheesta ammatillisen koulutuksen/Amk:n rahoitus ja miten se ja säädökset vaikuttavat opettajan työhön. Tämä olisi 3.2 opintojakson tehtävänanto.

Myös kävimme ryhmittäin läpi mitä digitaalista työvälinettä kukin ryhmä aikoo esittää pedagogisessa käyttötarkoituksessa muille ryhmille. Alunperin tarkoitus oli ottaa facebook tarkempaan syynäykseen, mutta ehkä vaihdamme digitaalista työvälinettä join.me-sivustoksi, joka kuitenkin vaatii opettelua. Tarkoituksena on vastata kysymyksiin mitä hyötyä ja merkitystä kyseisellä työvälineellä on oppimisen näkökulmasta ja voiko sitä käyttää ohjaamisen/opetuksen työkaluna, ja jos voi niin miten? Tämä on vielä auki ja vaatii vertaisryhmän kokoontumista ja aiheeseen paneutumista.
























lauantai 23. syyskuuta 2017

2. Lähipäivien jälkipuintia, osa 2 (23.9.17)

Toinen lähipäivä hurahti käyntiin pedagogisen käyttöteorian mietinnällä ja sillä miten tulevat opetuskertamme tulevat muokkaamaan sitä. Mietimme millainen opettaja olemme/tulemme olemaan, minkälainen orientaatio meillä on omaan opettajuuteen, minkälaista oppimiskäsitystä meidän opetus noudattaa. Jos käytämme esim. konstruktivistista oppimiskäsitystä, miten se näkyy opetuksessa? Opetusta ei laadita oppimiskäsitysten pohjalta. Opetusmenetelmät laaditaan sen mukaan millaiset menetelmät sopivat millekin opiskelijaryhmälle, osaamistavoitteet vaikuttavat tuntisuunnitelman rakentamiseen, ja siten asiat ovat kytköksissä toisiinsa ilman että niitä pysytttäisiin täysin eristämään toisistaan. Oma pedagoginen käyttöteoria, mitä oppimiskäsitystä oma opetus noudattaa, varmasti muokkautuu opetuksien aikana. Jotakin kirjallisuutta olisi siis hyvä lukea tätä varten, ihan vain saadakseen paremman kuvan näistä -ismeistä. Engeströmin (-82) opas ja Lindblom-Ylänne "yliopisto-opettajan käsikirja" olisivat varmasti sellaiset joista saa hyödyllistä tietoa teoreettisista käsitteistä ja perusteista. Myös opetussuunitelmia laadittaessa suositeltava kirja oli Kirsti Lonka - Oivaltava oppiminen.





Kun päivä oli puolessa oli meidän vertaisryhmän vuoro astua esiin ja esittää meidän laatima toiminnallinen iltapäivä muille ryhmille. Tehtävänä oli Suomi Sata-teemaa noudattaen ottaa selvää ja kertoa omin sanoin ja tavoin erilaisista maamerkeistä Helsingin keskustassa, jotka jollain tavalla liittyvät historiaan tai nykyaikaan, niiden historiallisesta ja kulttuurillisesta merkittävyydestä ja miten ne heijastavat ajan kulua. Pohjustimme iltapäivää videoilla, joilla ensimmäinen kuvasi Helsinkiä 1900-luvun alussa ja toinen nykyajan monikulttuurisuutta. Lähdimme liikkeelle keskustaan ja siellä ryhmien jäsenet olivat keskenään sopineet järjestyksen paikasta A paikkaan B ja lopulta Musiikkitalolle, jossa kävimme läpi tehtävänannon, annoimme palautetta ja saimme myös palautetta, sekä ryhmien jäseniltä että tutorilta. Kaikenkaikkiaan tehtävä oli hyvin tehty ja kaikki panostivat omiin osuuksiinsa erinomaisesti.












2. Lähipäivien jälkipuintia, osa1 (22.9.17)

Omat opetusharjoittelukuviot ovat selkiytymässä. Koska olen jo laatinut materiaalia toiselle tulevista opetuksistani ja olen saanut palautetta ja keskustelukanavat auki opettajiin, on olo nyt huomattavasti luottavaisempi kuin alussa. Nyt kun on jo jotain opetusmateriaalia valmiina ja ajatukset tulevissa opetuksissa, on myös helpompi ymmärtää erilaisia opetusmenetelmiä ja -tilanteita. Tutorimme ohjasi meidät tutustumaan aiheeseen Flipped classroom. Tässä opetusmenetelmässä opiskelijoiden tulee valmistautua tunneille etukäteismateriaalilla, jonka jälkeen opettaja pitää heille miniluennon. Seuraavaksi opiskelijat vastaavat digitaalisesti kyselyyn ja yhdessä keskustellen ja vertaisohjauksen myötä käyvät läp oikeaa tietoa. Heille järjestetään toinen kysely, joka myös on digitaalinen, jonka jälkeen varmistetaan oikea tieto. Lopuksi opiskelijoita pyydetään kertomaan omista vastuksistaan.
Flipped classroom ideana on siis se, että opiskelijat eivät vain tule luokkaan tietämättä ollenkaan mitä he tulevat oppimaan ja aloittamaan tyhjästä, vaan heillä on jo etukäteistietoa ja samalla he pääsevät itseoppimaan ja opettamaan toisiaan ryhmissä. Tällainen opetusmetodi on haastavampaa opiskelijoille ja poistaa yleistä passiivisuutta, jota perinteisessä luokkamallissa esiintyy. Opetuksesta tulisi myös vähemmän opettajakeskeistä ja enemmän opiskelijakeskeistä, joka tietenkin on tärkeää opetuksessa.


Kun opetuksia suunnitellaan, on hyvä pitä mielessä seuraavia seikkoja:
  • taustatekijät, miten saa opiskelijat innostumaan aiheesta
  • opetustilanteet - ovat opiskelija- /oppimiskeskeisiä?
  • millaisesta oppimisesta osaamistavoitteista on kyse?
  • millaisia oppimisen tekoja osaamistavoitteet edellyttävät?
  • millaiset opetusmenetelmät ja oppimisen ympäristöt, esim. tilat, tukevat oppimista?
  • mietitään mikä on paras tapa oppia jokin asia, parhaat ympäristöt/oppimistavat
  • arvioinnissa mitataan oikeat asiat - miten arviointimenetelmät ja oppimistavoitteet ovat ristiriidattomia
Kun suunnitellaan luentoa, opetustuntia mitä hyvänsä teoreettista opetushetkeä, on hyvä miettiä mitä missäkin opettajan vaiheessa opiskelijatkin tekevät. Näin nähdään kuinka aktiivisesti opiskelijat toimivat tunnilla ja näin voi myös nähdä miten voisi parantaa opetustunteja opiskelija-ystävällisemmäksi toiminnaksi.

    Opettajan suunnittelu          Opiskelijat tekevät
    - luento                                 - kuuntelee, kirjoittaa
    - video                                  - katselee, kuuntelee, mahdollisesti kirjoittaa
    - anatominen piirros             - katselee, piirtää

↪ mikä on opiskelijoiden aktiviteettitaso?
↪ mitä opiskelijat tekee, mikä on rytmiikka?

Kun tällä tavalla lähtee visualisoimaan opetustunteja, voi olla että tulee tehtyä muutoksia suunnitelmiin, jos opiskelijat eivät juuri muuta tee kuin istu, kuuntele ja katsele ja mahdollisesti kirjoita. Tämä oppimismalli ei sovi kaikille opiskelijoille, heillä ei ole sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä tunnin loppuun asti vaan menettävät fokuksen, kyllästyvät ja tippuvat kärryltä. Siispä on mietittävä muita lähestymistapoja omien luentojen suunnitteluun, kuin traditionaaliset opettaja puhuu-opiskelijat kuuntelevat-mallit.

*   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *
Olen tehnyt selkeät powerpoint slidit omaan Introduction to human genetics-luentojaksoon, 2x45'. Ajatuksena on, että opetan (heille joille aihe on uusi) ja kertaan (heille joille aihe on jo tuttu) genetiikan termistöä ja konsepteja. Huomaan omassa tuntisuunnitelmassani puhuvani paljon, sillä aihe voi olla uusi monelle ja silloin minun olisi hyvä olla kertomassa ja havainnoimassa selkein esimerkein, jotta aiheeseen pääsee paremmin kiinni. Opiskelijoiden ei tule tenttiä oppimaansa materiaalia, vaan he kirjoittavat päiväkirjaa, joten he tulevat joka tapauksessa kirjoittamaan paljon tuntien aikana. Kunhan näen tilat voin vielä vaihtaa taktiikkaa joidenkin aktiviteettien kohdalla, sillä 50 oppilaan liikuttelu paikasta toiseen ei välttämättä tule toimimaan siten miten sen alunperin mielessäni näin. Yleisesti ottaen yritän varmasti saada opiskelijat vaihtamaan ajatuksia keskenään, mm. ryhmätyönä, brainstormingia, mutta suurimmaksi osaksi minä tulisin olemaan äänessä.

Toinen luentojakso, myös 2x45', olisi PCR yleistä (kertausta) ja erilaiset tekniikat. Siinä opiskelijat tulevat olemaan enemmän mukana, sillä ajatuksena on ensin antaa heidän brainstromata PCR:n eri aspekteja ja mitä kaikkea siihen tarvitaan, näyttää hyvä havainnollistava video ja ehkä saada heidät taululle mukaan kokoamaan PCR:n perusideaa sykleineen lämpötiloineen ja komponentteineen. Erilaisten tekniikoiden suhteen mielekkäämpää olisi opiskelijoiden itse löytää jotakin tietoa näistä eri menetelmistä, tuoda ne tiedot flinga-nimiseen boardiin, jonne heidän kokoama tuotos voidaan sitten jaotella aiheiden mukaan ja käydä yhdessä läpi. Ajatuksena tämä kuulostaa hyvältä, mutta vielä itse käytännön sovellus ja tekniset vaiheet olisi hyvä käydä läpi vielä opettajien kanssa, ennen kuin päättää kokonaan opetusmenetelmästä. Flinga olisi vain yksi sellainen interaktiivinen menetelmä, joka saisi opiskelijatkin osallistumaan ja saisi heidän kiinnostuksensa, koska he pääsevät osallistumaan opetettavaan materiaaliin.

lauantai 26. elokuuta 2017

1. Lähipäivien jälkipuintia, osa 2 (26.8.17)

Toisena lähipäivänä Sirkku Ohvo, ammatillisen erityisopetuksen opettaja, piti meille 1,5h luennon Mercuria kauppaoppilaitoksen opintosuunnitelmasta ja hieman erilaisesta opettaja-oppilas välisistä vuorovaikutuksista ja opintoihin motivoinnista.

Heillä tuleville merkonomeille luodaan alusta asti yksilölliset opintopolut ja luodaan turvallinen oppimisympäristö ja positiivinen pedagogiikka, joka lisää kouluhyvinvointia ja siten myös oppimista ja viihtymistä ja tukee erityisesti nuorten kasvua. Opetus on joustavaa ja työelämälähtöistä, antaen opiskelijoille mahdollisuuden edetä yksilöllisesti ja ottaen huomioon nopeat ja hitaat oppijat. Hän korosti arvioinnin merkitystä osaamisperusteisena: osaaminen ei saa olla aikaan, paikkaan tai tiettyihin harjoituksiin sidottua, käytössä ei ole opintoviikkoja vaan osaamispisteet. Tämä tietenkin aiheuttaa varmasti ylimääräistä työtä kun mietitään miten käytännössä opettaa hitasti ja nopeasti eteneviä opiskelijoita, jos he ansaitsevat osaamispisteet eri tahtiin, mutta käyvät samoilla kursseilla?

Mercuriassa perinteiset opetusmetodit ja -säännöt ovat heitetty roskakoriin ja otettu positiivista pedagogiikkaa tilalle. Pois joutavat lukujärjestykset, sanktiot tekemättömistä tehtävistä, tyypillinen ryhmäopetus, negatiivinen palaute, tiukat aikataulut, samat kurssit ja tehtävät samalle luokalle. Tilalle on tuotu myönteiset elämänarvot, kuten luottamus, onnistuminen ja innostuminen, yksilölliset polut ja eteneminen, yhteisöllisyys, keskinäinen arvostus, tiimioppiminen, vertaisohjaus, vapaus ja vastuu, oppilaiden välittäminen, valmentaminen ja kannustaminen sekä oppijakeskeisyys. Oppilaita huomioidaan yksilöllisesti ja heille määrätään tehtäviä heidän tasolle sopiviksi.

Tavoitteena heillä on oppilaiden hyvä itseluottamus, hyvä ammatillinen osaaminen, hyvät työelämätaidot ja jatko-opintovalmiudet, työllistyminen, mikä voi tapahtua jo opiskelun aikana ja yrittäjämäinen asenne.

                            *       *          *         *       *       *        *         *         *
Tämä luento herätti paljon ajatuksia meissä kaikissa ja osallistuimmekin ryhmäkeskusteluun jälkeenpäin, käyden läpi mitä olimme oppineet ja olimmeko samalla aaltopituudella kyseisten opettamis- ja oppimismetodien suhteen. Vaikka yleisesti ottaen heidän menetelmänsä vaikuttivat toimivilta ja menestyksekkäiltä, ei samoja metodeja voi välttämättä soveltaa muihin korkeakouluopintoihin, joissa lukujärjestykset ovat tärkeitä, jotta tietyt kurssit voi järjestää tiettyyn aikaan ja opettajat tietävät aikataulunsa, jotta pystyvät järjestämään työnsä etukäteen eivätkä joudu kaitsemaan poisjääneitä opiskelijoita ja yritä saada jokaista läpäisemään kaikki kurssit. Mikä kuitenkin pitäisi olla sovellettavissa joka paikassa on nopeiden ja hitaiden opiskelijoiden huomioonottaminen, että hitaille opiskelijoille annetaan aikaa ja lisäapua ja tukiopetusta niin tarvittaessa ja nopeat opiskelijat saisivat jonkun pienen projektin tai lisäopittavaa jos kurssin tehtävät on jo suoritettu ja sisältö ymmärretty.
Tämä herättää ajatuksia siitä kuinka paljon vastuuta annetaan opettajille, jotta he saavat jokaisen oppilaan työnnettyä uunista ulos koulun lopulla todistus kädessä, ja kuinka paljon vastuuta annetaan opiskelijoille, jotta he ryhtyisivät toimeen, oppisivat itsenäisesti, saisivat omalle tasolleen sopivia tehtäviä ja vaikka tsemppaisivat toisiaan ja auttaisivat hitaammin oppineita, jotta kaikki pysyvät yhdessä mukana.
Tämä voisi myös olla jotakin, joka on otettava huomioon tulevaisuuden oppimisessa, opettajien on uusiuduttava ja uudistettava opettamismenetelmiään ja saada ehkä jopa lisäresursseja kurssien laatimiseksi ja toteuttamiseksi. Jos oppilaiden on työvoimapoliittisista syistä oltava koulussa kolme vuotta ennen kuin valmistuvat, niin ne kolme vuotta tulisi olla mahdollisimman hedelmällisiä, hyvin suunniteltuja ja informatiivisia kouluvuosia.

1. Lähipäivien jälkipuintia, osa I (25.8.17)

AOKK:n ensimmäiset lähipäivät on takana ja nyt tuntuu että lukuvuosi alkaa toden teolla. Teknillisiä detaileja, tehtävien palautuspäivien muistutuksia, opintojen suunnittelua ja seuraaviin lähipäiviin valmistautumista.

Tutorin ehdottomana aktiviteettina otimme osaa Kalamalja-työskentelyyn, jossa yhdessä pohdimme ammattipedagogiikan ja yleispedagogiikan eroavaisuuksia ja samalla pedagogiikkaa ylipäänsä ja aiheiden rönsyillessä myös eri alojen opettamista ja oppilaiden motivoimista ja ammattialojen tulevaisuutta. Ensimmäiset kolme rohkeaa aloittivat keskustelun ja sitä mukaa kun juttua riitti, niin aina joku uusi tuli keskustelutuoleille istumaan ja jatkoi aiheesta tai toi uutta perspektiiviä ja mielipidettä johdattaen keskustelua uusille poluille. Itse hyppäsin mukaan kertomaan omaa kokemustani mm. innostavista ja vähemmän innostavista opettajista,siitä ikuisen kestävästä "ei työkokemusta -> ei työpaikkaa, edelleen ei työkokemusta -> ei työpaikkaa"-syklistä ja pohdin miksi opettamiseen innostunut henkilö ei välttämättä saa töitä ilman niitä niin elintärkeän välttämättömiä pedagogisia taitoja? Jos voin oppia kymmeniä eri analyysimenetelmiä laboratorioissa, miksen myös oppisi erilaisia opetusmetodeja?
Myös kun keskustelu sivusi oman ammattialan tulevaisuutta ja omaa roolia opettajana tulevaisuudessa, liityin uudelleen seuraan ja pohdin että miten oman alani tulevaisuus omasta mielestäni näyttää hyvinkin valoisalta. Laboratoriotekniikoita, molekyylibiologisia teorioita yms on opetettava ja käytävä hyvinkin yksityiskohtaisesti sekä teoriassa että käytännössä läpi opiskelijoiden kanssa, sillä niitä tarvitaan esim. tutkimuksessa. Erilaisia sairauksia varten on ymmärrettävä niin paljon teoriaa ja opttava käytäntöä, mutta samalla on otettava huomioon tulevaisuuden haasteet, uudet tekniikat ja menetelmät, muokata opetussuunnitelmia niin että ne palvelevat opiskelijoita vielä vuosien jälkeen eikä takerruta vanhoihin kalvoihin ja opeteta vanhentuneita tekniikoita, joita ei välttämättä tulla jatkossa käyttämään. Opettajien tulee kouluttautua omilla aloillaan entisestään, käydä seminaareissa ja ottaa osaa työpaikkakoulutuksiin ja oppia jatkuvasti uutta, lukea artikkeleita ja julkaisuja ja saada uusia aiheita ja perspektiivejä uusista menetelmistä. Eli opettajan työ ei ole vain opettamista, tiedon siirtoa opiskelijoille, vaan myös itseoppimista, omien (vanhojen) oppien regeneraatiota.

Kävimme läpi myös paljon erilaisia käsitteitä, joita voi joillain tavalla liittää oppilas-opettaja-tilanteisiin tai muuten vain uuden asian oppimiseen tai ohjaukseen. Keräsimme ajatuksia eri käsitteistä taulukkoon:
 
OPETTAMINEN

Suunnitelmallista
Tavoitteellista
Johdettua
Tarkoituksen mukaista
Pedagogisia menetelmiä käytössä (käyttöteoria)
Muilta ryhmiltä:
Tiedon välittämistä, päämäärätietoista, uuden tiedon tuottamista, kokonaisvaltaista





VALMENTAMINEN

Valmentaja-valmennettava-suhde. Vastuu on myös valmennettavalla, jonka tulee syventyä ja ottaa selvää substanssista
Tuloshakuisuus.

TERAPOIMINEN

Erilaisten menetelmien käyttäminen vastaanottajan auttamiseksi
Muilta ryhmiltä:
kahdenvälinen luottamuksellinen sessio
OHJAAMINEN

Esim. opinnäytetyössä opettaja ohjaa, opastaa ja toimii suunnannäyttäjänä. (Luotsi)
Muilta ryhmiltä:
ohjataan opiskelijaa toimimaan itse,
epävirallista,
opiskelija etsii itse tietoa,
kaitsemista ja huolenpitämistä, yksilöllistä, kohti jotain päämäärä

Ohjataan jotakin oppimisprosessia
SPARRAAMINEN

Keskustelua ryhmässä tai parin kanssa jostain tietystä problematiikasta tai teemasta. Vuorovaikutteista keskustelua
Muilta ryhmiltä:
kannustamista, saa ajattelemaan uudella tavalla, kyseenalaistaa











FASILITOIMIEN

Mahdollistaa ryhmän ideointia jonkin tavoitteen ratkaisemiseksi

Muilta ryhmiltä:
tiedon kokoamista, puitteet oppimiselle, antaa työkaluja ja menetelmiä jotta voi edetä eteenpäin


OPASTAMINEN

Johdattaa haluttuun suuntaan
Opastamisessa substanssi mukana

Muilta ryhmiltä:
lyhyt kestoinen, kuvaileva, kerrotaan miten päästään eteenpäin
NEUVOMINEN

Yksityiskohtaista tietoa asiantuntijalta

Muilta ryhmiltä:
annetaan suorat ohjeet

maanantai 5. kesäkuuta 2017

HEKS 1 - pohtimista ja murehtimista

Nyt kun olen jonkun verran lukenut aineistoliitteestä löytyviä lähteitä, on jatkuva tieto saanut minut entistä enemmän uskomaan siihen, että opetus, opettajana työskentely, olisi sekä teoriassa että käytännössä mieluinen uravaihtoehto, nykyisen tilalle. On tullut luettua, on tullut pohdittua, on tullut tehtyäkin jotain konkreettisempaa, mutta silti lähes kaikki opintojen suhteen vielä to-do-listalla.

HEKS1 on edelleen jäänyt hankalaksi aloittaa, yksinkertaisin (ja se tyypillisin..) selitys on, että ei ole ollut aikaa keskittyä siihen toistaiseksi. Aikaa olisi varmasti, jos sitä vain järjestäisi, mutta kun elämä. Kun on töitä ja niihin liittyvää stressiä, on työmatkavalmisteluja ja niihin liittyvää stressiä, on uuden työpaikan etsintää ja siihen liittyvää stressiä, ahdistustakin. Kun kaikkea on liikaa, on jostain luovuttava hetkeksi ja otettava se takaisin kuvioihin kun pahimmat kiireet ovat ohitse ja aikaa on enemmän.

Parhaiten sitä kai kuitenkin pääsee alkuun kun vain aloittaa jostakin ja etenee siitä sitten miten parhaiten näkee. Tai miten tekstiä syntyy. Eli kokeillaan miettiä näitä HEKS-kysymyksiä nyt vaikka tässä.

1. Mikä on taustasi ja miksi hakeuduit ammatillisen opettajan opintoihin?
Tähän on helppo vastata, jätän sen viimeiseksi.

2. Millainen on tämänhetkinen pedagoginen osaamisesi suhteessa ammatillisen opettajan osaamisen kriteereihin?
Minkälainen opettaja voisin olla: oma käyttöteoria varmasti muokkautuisi opintojen edetessä ja kokemuksen karttuessa, riippuen myös opetettavista ja ympäristöstä.
Uskon, että ajan kanssa pystyisin olemaan tasa-arvoinen ja reilu opettaja, huomioiden opetettavien taustat, tarpeet ja oppimiskyvyt ja -tavat.
Oman osaamiseni kehittämiseen tulisin varmasti tarvitsemaan ohjausta kollegoiden ja työelämässä muiden vaikuttavien osapuolien kautta, mutta varmasti huomaisin itsekin seikkoja opetuksessa, joita voisin muuttaa tai parantaa. Usein olen hyvin itsekriittinen oman osaamiseni suhteen, varsinkin uuden oppimisen alussa, mutta kun saan tukea ja ohjausta, luotan enemmän omaan osaamiseeni.
Minulla ei juurikaan ole kokemusta oppimiskeskeisten ohjaus- ja opetusmenetelmien kehittämisessä. Olen antanut työpaikalla opetusta yhdelle henkilölle, jolloin hänen aikaisempi osaaminen ja alan ymmärrys oli helppo ottaa huomioon ja koin antavani tarpeellisia tietoja hänelle, jotta hänen osaamisensa ja toiminta kehittyy työelämässä eteenpäin.
Vuorovaikutustaitoni opettajana saattaisivat olla melko hyvät, pyrin aina toimimaan toisia kunnioittavasti ja huomioiden. Ymmärrän ihmisten erilaisuuden ajatusmaailmallisesti ja kultturillisesti, pysyn asiallisena mutta myös näytän persoonallisuuttani, jonka usein koen rikkovan jäätä ja luovan yhteyden toiseen henkilöön.
Olen seurannut nykyään aktiivisemmin koulutuksia koskevia yhteiskunnallisia uutisia ja keskusteluja ja yritän ymmärtää päätöksien taustoja ja tulevaisuutta. Seuraan virallisia nettisivuja, kuten Opetus-ja Kulttuuriministeriö, Opetusalan Ammattijärjestö, Opetushallitus, ja Opettaja-lehti

3. Millaisia ovat työyhteisösi pedagogiset ja ammatilliset kehittämistarpeet?


4. Mitkä ovat ammattikasvatukseen ja pedagogiseen osaamiseen liittyvät kehittymistavoitteesi?
Aineistoihin perehtyminen, kirjallisuus yms lähteet. Vahvempi kasvatustieteen teoreettinen ymmärrys, oppimiskäsityset ja -ismit. Esiintymistaitojen parantaminen. Opetusharjoittelut.

5. Millainen pedagoginen käyttöteoria ohjaa opetus-ja ohjaustyötäsi?

Lainaan vastauksen siihen, mitä on käyttöteoria: "..jokaiselle opettajalle kehittyy opintojen aikana oma pedagoginen käyttöteoria. Toisin sanoen jokainen opettaja luo oman käsityksensä siitä, minkälainen opettaja on, minkälaista pedagogiikkaa haluaa toteuttaa ja minkälaiset arvot sen taustalla vaikuttavat." (http://www.opettaja.fi/cs/opettaja/jutut?resolvetemplatefordevice=true&juttuID=1408913225204)

Shulmanin mukaan (1987, s. 13) opettajan tehtävä on transformoida eli muuntaa tuntemansa tietoaines sellaiseksi, jonka oppijat pystyvät omaksumaan.
Opetusharjoittelussa pyritään lähtemään liikkeelle opiskelijan olemassa olevien käsitysten tunnistamisesta. Opetustilanteeseen liittyvien käytännöllisten perustaitojen on ensin jossain määrin automatisoiduttava, jotta opettajalta vapautuisi riittävästi resursseja ongelmanratkaisuun tieteellisin perustein. Taustalla on ennen kaikkea kysymys siitä, miksi oppimistilanne on järjestetty - miksi opetetaan ja miksi opitaan? Toiminnan tasolla ovat keskeisiä muun muassa seuraavat kysymykset: mitä oppimistilanteet sisältävät - mitä opetetaan ja mitä opitaan? Miten oppimistilanteet järjestetään - miten opetetaan ja miten opitaan? Keskeistä opettajaksi kasvamiselle on edellä mainittuihin kysymyksiin vastaaminen ja tämän pohdinnan kautta oman opetuksen käyttöteorian kehittyminen. 
Aloittelijat keskittyvät ensiksi opetettavan aineen ympärille ja vasta myöhemmin he kykenevät ottamaan paremmin huomioon oppilaiden tarpeita. Kokemuksen myötä ongelmanratkaisutaidot kasvavat ja oivalluskyky ja lisääntyy. Asiantuntijaksi, toisin sanoen hyväksi opettajaksi kehitytään paitsi vahvan tiedollisen osaamisen, ennen kaikkea siihen yhdistyneen kokemuksen ja harjaantumisen kautta. Oppimistilanteiden tarkoituksenmukaisuuden tuntu on opetuksen mielekkyyden ja pätevyyden mitta. Kaikille toimille voidaan löytää sekä käytännöllisiä että teoreettisia perusteluja. Tärkeää on oppia verbalisoimaan ja tiedostamaan omia perustelujaan. Mitä paremmin opettaja on tietoinen omista ratkaisuistaan ja perusteluistaan, sitä selkeämmin ne heijastuvat käytännön toimintaan oppilaiden kanssa. Tällä tavalla opettajan käytännön teoria näkyy välittömästi opetustilanteissa. Tavoitteellinen työskentely tuo mukanaan positiivisen ja motivoituneen ilmapiirin. Tämä on usein suoraan nähtävissä myös opettajan innostuneisuudessa, jolloin oppilaatkin innostuvat oppimisesta.
(http://www.helsinki.fi/behav/praktikumikasikirja/luku1/sisalto1.htm)

6. Miten opintojesi aikana osoitat pedagogista osaamistasi ja itsearviointitaitojasi?
Opetusharjoittelut tärkeimpänä. Opetus-ja ohjaustilanteiden havainnointi ja arviointi. Reflektiivinen oppiminen omista opetuksista, palaute ja sen omaksuminen. Pedagogiikan opiskelua, sen parempaa teoreettista ymmärrystä.

7. Millaiset sisällöt ja millainen tominta tukisi omaa kehittymistäsi opintojen aikana?
Vuorovaikutus ja avoin pohdinta vertaisryhmän ja tutorin/opettajien kanssa, uusien asioiden oppiminen, teoreettinen oppiminen sekä käytännön harjoittelut. Vierailut oppilaitoksissa. Itsenäinen opiskelu opintojen ajan.


8. Millaisia kehittymistehtäviä haluat sisällyttää opintoihisi, miten ne käytännössä toteutat ja miten ne aikataulutat?

9. Millaisena toteutat osaamiskansion?
Trello, luultavasti. Osaamiskansioon liitän kurssiin liittyvät ennakkotehtävät yms muut kirjoitustehtävät, lähipäivien tuotosten jäsentelyt, opiskelemani aineistot sekä palautteet opetustilanteista, opintojen yhteenvedon.




sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Moottorit käyntiin

Jotakin ennen koulun alkua löytämiäni kasvatustieteen linkkejä, luettavaa ja kuunneltavaa. Johdatus kasvatustieteeseen- kurssin videot on tullut käytyä läpi ja siinä kurssissa mainittiin muutama kirja, jotka olisivat kuulemma hyviä luettavia näin aloittelijoille: Siljander - Systemaattinen johdatus kasvatustieteisiin ja Rinne ym - Johdatus kasvatustieteisiin. Ehkä yritän kirjastosta löytää jommankumman noista kirjoista ja tutustua niiden avulla perusteisiin.


Sivustoja:

https://wiki.oulu.fi/display/ktpk/Johdatus+kasvatustieteeseen (sis. kurssivideot aiheittain ja sivupalkista löytyy muutakin kasvatustieteeseen liittyvää)

https://wiki.oulu.fi/display/did/Johdatusta+didaktiikkaan (didaktiikka-aiheista matskua)

https://wiki.oulu.fi/display/ktttp/EMPIIRIS-ANALYYTTINEN+KASVATUSTIEDE (kasvatustieteen suuntaukset)

http://www.mv.helsinki.fi/home/praudask/P1JOH/sl08/YLEISEN%20LUENTO_08.pdf (kasvatustieteen luentomateriaalia)

http://www.mv.helsinki.fi/home/praudask/P1JOH/sl08/AKT240908.pdf (aikuiskasvatuksen luentomateriaalia)

https://www.mv.helsinki.fi/home/praudask/opetus_oppiminen/lukulinkit/didaktiikka_luku01.pdf (mitä on didaktiikka)

Didaktiikka-aiheiset sivustot ovat aika raskasta luettavaa, mutta ehkä niistäkin löytyy joitakin tiedonjyväsiä, jotka voivat olla hyödyllisiä opinnoissa. Videot ja erilaiset luentomateriaalit ovat minulle helpoimmat tavat oppia ja niiden avulla asiat jäävät paremmin mieleenkin.

Alku aina hankalaa.

Lopussa kiitos toivottavasti seisoo.
Ammatillisen opettajakorkeakoulun opinnot alkamassa, ensimmäisistä päivistä selvitty pää pyörällä. Nyt se sitten alkaa, johan se päivä vasta oli kun meiliin kilahti viesti että "onneksi olkoon opiskelupaikasta.." Niin sitä vain luuli olevansa valmis, mutta mitä vielä. Jonkun verran kyllä tein pohjatyötä, sillä mitään hajuakaan ei ollut esim. kasvatustieteistä, pedagogisista opinnoista tai teoriatietoa opetuksesta. Löysin mielenkiintoisia linkkejä, hieman luettavaa, ja löysin Oulun yliopiston Johdatus kasvatustieteeseen-kurssin videot, jotka avasivat huomattavasti ymmärrystä kasvatustieteen perustasta, sen evoluutiosta ja siihen liittyvistä tärkeistä henkilöistä ja tapahtumista. Teoriaa on hyvä opiskella, se avaa ja selventää tutkittavaa kohdetta ja sitä kautta asiaa ymmärtää ja arvostaa paremmin. Käytännön työhön taas tarvitaan toisenlaisia oppeja, työkaluja ja henkistä kanttia. Mutta ei ole ensimmäinen kerta, kun hyppään johonkin täysin tuntemattomaan, joten kyllä ne varsinaiset opetustunnitkin varmasti hyvin menevät.

Miksi lähdin tähän mukaan?
Opiskelin laborantiksi (-03) ja soveltavan biotekniikan maisteriksi (-08) ja työskentelin tutkimusryhmissä teknikkona muutamia vuosia. Välissä asuin ulkomailla, tein CELTAn, joka opetti hyvin käytännönläheisesti miten opetetaan englannin kieltä aikuisille, eri leveleillä. Sen kurssin aikana pääsin elämäni ensimmäistä kertaa opettamaan ja vaikka sydän pamppaili kurkussa koko ajan jännityksestä, oli se silti mielenkiintoista ja antoisaa. Mukavaa oli myös saada opiskelijoilta hyvää palautetta, se antoi uskoa että on lähtenyt oikealle alalle. Päädyin kuitenkin opettamaan englantia lapsille esikouluihin, jolloin opetukset olivat täysin erilaiset, mutta luovemmat ja hauskemmat. Sinä aikana luovuutta täytyi käyttää, jotta keksi jatkuvasti uusia ja erilaisia tapoja opettaa samoja asioita. Sai hullutella, leikkiä, askarrella, tanssia, laulaa, mitä vain. Esikouluajat jäivät kuitenkin taakse, kun päätimme muuttaa Suomeen ja aloittaa elämän täällä.
Ajatus opettamisesta ihan ammatiksi kuitenkin jäi kytemään mieleen, vaikka samoja vanhoja töitä päädyinkin tekemään. Suomessa vain ei tuosta vain pääsekään opettamaan, on oltava pedagogiset taidot ja kasvatustieteen tutkinnot takataskussa, jotta joku edes harkitsisi palkkaavansa opettajaksi. Ja siltikin pitäisi vakuuttaa pätevältä ja ammatilliselta. Miten se onnistuisi, jos ei ole kokemusta? Jos ei ole kokemusta, kuka palkkaisi kokemattoman? Vanha tuttu sykli häämötti edessä. Ainoa vastaus oli päästä opiskelemaan opettajaksi, ja nyt kun sinne pääsin ja se on alkamassa, niin tuntuu että ehkä tässä sittenkin on mahdollisuuksia niihin muihin töihin tulevaisuudessa. Ja vaikka ei nyt heti valmistuttuaan saisikaan mitään opettajantyötä, niin AmO on kuitenkin minulle henkilökohtainen sulka hattuun, joka näyttää hyvältä CV:ssä ja antaa erilaista vinkkeliä työelämään.